Star Wars -elokuvassa pieni kapinallisjoukkio käy epätoivoiseen taisteluun pahaa imperiumia vastaan ja saavuttaa lopulta merkittävän voiton räjäyttämällä jättimäisen avaruusaseman, imperiumin mahtavuuden symbolin. Kapinallisista tulee sankareita ja galaksin oikean elämäntavan pelastajia.

Pieni joukkio äärimuslimeja tuhoaa New Yorkin World Trade Centerin, yhden Yhdysvaltojen näkyvimmistä voimakkuuden ja vallan symboleista. Joukkion edustamasta tahosta tulee halveksittu ja metsästetty epämääräinen paha, joka ei ansaitse ihmisarvoista kohtelua, eikä ymmärrystä. Se ansaitsee vain kuoleman.

Kuka päättää ketkä ovat oikeassa? Kuka on hyvä, kuka paha? Kyyninen vastaus kuuluu: sen päättää viimeinen eloonjäänyt.

- - -

Osama Bin Ladenin joukkoinensa käymä puhdasuskoinen taistelu lännen rappiota ja USA:n itsekästä valtaa vastaan on varmasti sankarillista. Se voi jopa olla ainoa mahdollinen tapa estää islamilaisten alueiden kukistuminen saatanan ikeen alle. Eikö silloin ole jokaisen kynnelle kykenevän velvollisuus tehdä mahdollisimman paljon tuhoa USA:ta, ja kaikkea mitä se edustaa, vastaan?

Siviililentokoneiden pakottaminen itsemurhaiskuun pilvenpiirtäjien kylkeen on raukkamaista ja barbaarimaista, teko vailla mitään inhimillisyyttä. Kosto, silmitön pommittaminen kaukaiseen maahan on oikeutettua. Hehän sen aloittivat, eikö vain? Tappoivat tuhansia viattomia ihmisiä? Vieläpä aivan naapurissa?

Amerikkalaisia ihmisiä saa räjäyttää kappaleiksi, kun Allah antaa luvan. Syyttömien ihmisten koteihin saa osua muutama harhapommi, koska he asuvat lähellä niitä ihmisiä, jotka ovat syyllisiä. Muita saa tappaa. Meitä ei.

Kukaan ei ole omasta mielestään väärässä, eikä kukaan tee pahoja asioita. Kaikki tekevät oikeita, tai ainakin välttämättömiä asioita. Miehen on tehtävä mitä miehen on tehtävä, kunhan se on jotain yksinkertaista eikä vaadi eläytymiskykyä.

- - -

Tuomitsen ehdottomasti ihmisten tappamisen ja vahingoittamisen. En todellakaan käsitä terroristien julmaa päättäväisyyttä. Mutta en voi myöskään ymmärtää sodan julistamista, pommituksia ja muita kuolemaa kylväviä ratkaisuja. Kokevatko maailman valtaapitävät nämä toimet sellaisena loogisena kokonaisuutena, jonka päässä odottaa tasapainoinen, rauhaa rakastava maailma. Mistä lähtien tuleen on voinut vastata tulella niin, että palo saadaan sammumaan?

Vaikka World Trade Centeriin kohdistunut isku on järkyttävyydessään käsittämätön, on sen takana syy. Ja mikään määrä täsmäpommeja tai erityiskoulutettuja maajoukkoja ei tätä syytä poista, vaikka oireet hetkeksi häviäisivätkin. Ylivoimaisella sotavoimalla vastaaminen näennäisen helppo ja tehokas ratkaisu. Se ylläpitää ylivoiman omaavan kansan harhaista turvallisuudentunnetta, mutta pysyvään tasapainoon se ei voi johtaa.

Voimalla alistaminen pikemminkin lisää alemmuudentunteesta ja epäoikeudenmukaisuudesta kumpuavaa turhautuneisuutta - ja lopulta lietsoo lisää raivoa. Tämä syvä viha saattaa painua perääntyvien al-Qaida-joukkojen mukana kaukaisten vuoristojen luoliin. Tiukan kontrollin alaisena sen voi kenties lopulta unohtaa, mutta se jää kytemään. Ja sitten, kun kuristusote hetkeksi herpaantuu, viha räjähtää taas silmille.

Alistamalla hallitseminen on vain niin paljon yksinkertaisempaa kuin auttavan käden ojentaminen. Auttaminen ja reiluuteen pyrkiminen vaatisi toisten asemaan eläytymistä, tai jopa toisenlaisen kulttuurin ymmärtämistä.

Tukahduttaminen on aina ollut tapamme. Taliban-liike on pitänyt Afganistania hallinnassaan ja aatteitaan korkealla - kuinka sattuikaan - aseistetulla ylivoimalla. He kokevat olevansa oikeassa. Ja kun itse on oikeassa, muut ovat väärässä.

Nyttemmin, kun leviämiseen pyrkivät hyökkäyssodat ovat "maailman katseen" valvonnassa vaikeutuneet, voimalla alistaminen on vain verhoutunut hyviin aatteisiin. Demokratia, globalisaatio, länsimainen sivitys ja kristinusko kuulostavat meistä tutuilta - siis turvalliselta. On hyvää ja kaunista tarjota niitä muillekin - vaikka sitten väkisin, jos eivät muuten parastaan ymmärrä.

Vaikka asiat ovat luonnollisesti monimutkaisia ja meidän annetaan uskoa, että pieni ihminen ei niitä voi käsittää, kahdesta asiasta olen varma; Käytöksemme on kaukana oikeudenmukaisesta ja eläytymiskykymme olematonta.

Kun yli miljardin ihmisen budjetti on alle dollari päivässä, ei voida olettaa, että tämä ihmisryhmä pysyisi ikuisesti hiljaa ja voisimme itse nauttia helposta elämästä ja hienoista autoista. Ei voida loputtomasti kuvitella, että kun annan vanhan tuulipukuni keräykseen, josta se päätyy "niiden" käyttöön, "ne" kiittävät lahjoittajan hyvyyttä ja jatkavat näpräämistään pienten, yksinkertaisten asioidensa kanssa. Kuten eloonjäämisen.

Gallup-haastattelijan läheisyydessä moni meistä toivoo rauhaa maailmaan ja rakastaa kristillisesti naapuriaan, mutta "saavutetuista eduista" ei olla valmiita tinkimään. Suomeen ei saa ottaa pakolaisia, ennen kuin kaikilla suomalaisilla on työpaikka. Kehitysapuun ei liikene rahaa, koska pitäähän olympiavoittajan saada mökkitontti palkinnoksi urotyöstään. Ja autoverot täytyy saada alas. Ja bensaverot. Ja Nokian verot. Eikä pidä unohtaa uskottavan maanpuolustuksen vaatimia rahoja.

- - -

Yksi asia on aina ollut selvä. Sodissa ja terrori-iskuissa siviilit kärsivät aina eniten. He menettävät kotinsa, terveytensä ja perheensä. He menettävät henkensä.

Mutta mitäs siitä, kunhan se tapahtuu kaukana minusta.