Pankkiryöstö

Kävelin paikallisen Norden toimipisteen ohi ja mieleeni tuli, etten ole koskaan ryöstänyt pankkia. Käännyin, ja kävelin sisään.

"Tämä on ryöstö!", luulin karjaisseeni, kunnes sekunnin murto-osaa myöhemmin tajusin huutaneeni, "Tämä on ryystö." "Tämä on ryÖÖstö", huusin uudelleen, tällä kertaa painottaen ensimmäistä öötä. Mielestäni tämä kuulosti paremmalta, ja erityisesti vähemmän hernekeiton syömiseen viittaavalta, mikä oli minulle tärkeää.

Syntynyt hiljaisuus oli häkellyttävä, lukuunottamatta erään eläkeläisen kolikkosäkkiä, joka pudotessaan repesi ja jonka sisältö kilisi iloisesti lattiaa pitkin. Ihmiset kääntyivät tuijottamaan ensin minua ja sitten uljaasti sojottavaa etusormeani. Eräs vekara tuijotti maassa kieriviä kolikoita.

Itse katsahdin epäilevästi etusormeeni ja hivutin sitten käteni - hitaasti - takkini taskuun ja osoitin sillä henkilökunnan yleiseen suuntaan. "Rahat tai henki?"

"Ei sillä asetta ole", huomautti arviolta 10-vuotias äitinsä takaa kurkistava lapsi. Mulkaisin häntä ilmeellä, jonka kuvittelin olevan ryöstäjämäinen. Lapsi näytti kieltä. Minä näytin takaisin.

Sitten tajuntani hämärtyi, koska kuminen osuma kajahti voimakkaasti takaraivossani. Pääni ei myöskään ilahtunut lattialaatasta, joka iski sitä seuraavaksi.

Kun seuraavan kerran avasin silmäni, katsoin ylöspäin ärjyvään suuhun, joka kuului nuorelle vartijalle. Yritin väistellä isoimpia roiskeita. Hän ilmeisesti kailotti yhtä aikaa minulle ja lisäjoukoille radiopuhelimessa, vaikka kumpikaan vastaanottajista ei tainnut saada mitään selvää sanomasta.

Joka tapauksessa piakkoin paikalle saapui hurja vartijakaksikko, jonka kumpikin jäsen totesi hyväksi ideaksi istua päälleni ensimmäisen vartijan seuraksi. "Uuh", sanoin. "Turpa kiinni", keskimmäinen vartija sanoi.

Seuranneet tapahtuvat eivät sisältäneen glamouria, vaikka epäilinkin kuulleeni taustanaurua. Minut raahattiin vartijakoppiin, jossa vartijat esittivät oman versionsa verbistä 'kovistelu'. Se tehosi minuun, ja lupasin nopeasti olla ryöstämättä enää pankkeja.

Vartijat eivät heltyneet lupauksestani, vaan kohta ovi läjähti auki, ja sieltä astui tehokkaasti sisään maailman isoin poliisi. Sen perässä tuli maailman toiseksi isoin poliisi, mutta näky saattoi johtua vain perspektiivistä.

Vaikka kerroin myös poliiseille lopettavani pankkiryöstämisen, he tahtoivat kantaa minut autoonsa ja ajaa asemalle kuulusteltavaksi. Mielessäni kävi huutaa, "Tämä on pako!", mutta totesin maailman toiseksi isoimmain poliisin otteen niskastani liian tiukaksi.

Sellin lattia oli viileä ja vaalea, mutta patjassa oli toivomisen varaa. Ensinnäkin, se haisi oksennukselle, ja toisekseen siinä makasi mies.

Kerroin miehelle ryöstäneeni pankin, ja hän vastasi, "hhasstvitt snkn prkllnvtru." Miehen vahvasta argumentista huolimatta en ollut enää halukas keskustelemaan vaan asetuin selälleni lattialle. Kattolampussa ei ollut varjostinta.

Kun seuraavan kerran kävelin Nordean toimipisteen ohi, mietin, että pankkiryöstöt eivät enää olleet sitä mitä ne olivat ennen. Vaan mikäpä olisi ollut.