in english
 Parasta nautittuna vähintään 800x600-tarkkuudella ja runsailla väreillä.
Ronin

The Man HimselfJos on toimintapläjäys nähtävä, niin siinä tapauksessa se voi yhtä hyvin olla älykkäästi rakennettu ja tyylikäs. Tällaisessa tapauksessa on luonnollinen ratkaisu päätyä katsomaan elokuva nimeltään Ronin. Ja kukapa ei Robert DeNiron loistavaa työskentelyä katsoisi ilokseen.

Tuimat miehet

Muutama todella ammattimainen palkkasoturi kokoontuu yhteen itsestään minimaalisesti tietoja jakavan työnantajan toimesta. Kukaan joukkion jäsenistä ei tiedä toisistaan mitään, homma pidetään kliinisenä: suunnitelma, toteutus, palkka, hajaantuminen. Tarkoituksena on kaapata mystinen salkku äärettömän arvokkaan sisältönsä vuoksi. Elokuva olisi kuitenkin varsin kumma, jos kaikki menisi putkeen niin kuin oli alun perin tarkoitettu. Lojaaliutta, petturuutta, salailua sekä ovelia juonenkäänteitä tykitetään Roninissa silmät ja suut täyteen ilman hitustakaan armoa.

Olen aina pitänyt uralleen omistautuneista ammattilaisista, olivat ne sitten muurareita, pelastustyönteijöitä tai palkkasotureita. Roninissa äärimmäisiksi hiotut kyvyt tuodaan realistisesti esille; Sankareita ei ole, on vain perkeleenmoisen harjaantuneita miehiä, jotka tietävät mitä tekevät eivätkä epäröi sekuntiakaan. Tunteita ei näytetä ja annetut tehtävät hoidetaan hillityllä, mutta säälimättömällä tarkkuudella.

Rumaa kauneutta

PlataplataHillitty on myös elokuvan kuvallinen asu. Kalskeita värejä ja rujoja maisemia käytetään hyväksi todentunnun luonnissa, ja se onnistuu. Kauniit ihmiset ovat harvassa ja taivas on pilvinen. Hienoiksi kehutut takaa-ajokohtaukset ovat kuin ovatkin erinomaisia. Autot eivät lennä laajoissa kaarissa halki pilvenpiirtäjien, vaan tuntuvat todella tonnien painoisilta metallihirviöiltä, joiden alta kannattaa pikaisesti yrittää pois. Ainoastaan yksi typeränoloinen efekti oli autoilun sekaan jostain syystä ujutettu: erään renkaat vonkuen vauhtiin pyrähtäneen auton tehosteeksi oli luotu tietokoneella savuverho! Höh! Vieläpä todella törkeän näköinen sellainen. Tarpeetonta, kerrassaan.

Tietokonetehosteesta vikiseminen toisaalta kielii muuten erinomaisesta elokuvasta: jollei muuta haukuttavaa ole, niin keskitytään sitten efekteihin. Ja niistäkään ei ole kuin tämä yksi mistä valittaa. No, oli Roninissa itse asiassa toinenkin ärsyttävä juttu. Se liittyi muuten niin terävän palkkasoturin käsittämättömään virheeseen soitella kännykällä, vaikka tiesikin olevansa pirunmoisen etsinnän kohteena. Olisi sen nyt voinut jollain toisella juonikoukulla toteuttaa.

Natascha. Alunperin Natasha. Kummaa.DeNiro ei joudu pitämään yksin pystyssä elokuvan näyttelytyötä, vaan hän on saanut seurakseen muita erinomaisuuksia, kuten Jean Reno sekä Stellan Skarsgärd. Varsin miehisen elokuvan ainoaksi naisnäyttelijäksi jää Natascha McElhone, myös elokuvasta The Truman Show tuttu. Joukon jatkona näyttelee kolme entistä James Bond -pahista. Kaikki ovat palkkansa ansainneet.

Salkku on saatava

Juoni, vaikkakin salkunmetsästyksessään ja salailussaan hieman kliseinen, on todella kiitettävän älykkäästi muovattu. Hetkittäin joutuu pähkäilemään, että mitäs mitäs, mitä nyt oikein tapahtuukaan, ja hattua pitää myöskin välillä nostella loogisuuden säilyttämiselle. Lopussa mennään ihan pikkuisen tylsämielisen juoksentelun puolelle, mutta kaikkea ei voi saada. Erinomaista työtä kaiken kaikkiaan.

Tämäntyyppinen juoni, jossa katsojalle hissukseen selviää asioita ja yllätyksiä on valitettavasti siinä mielessä huono, että uudelleenkatsomisten määrä jää aika pieneksi. Sitä kun etukäteen jo siinä vaiheessa osaa arvata miten sille ja sille käy. Ehkäpä komeat action-pätkät ja kunnollinen näyttelijäkaarti antavat silti aihetta muutamaan uusintavilkaisuun.

Tämä hieno, kovasti eurooppalaisentuntuinen älykäs toimintajännitys saa riemukseni vielä taustatukea persoonallisesta musiikistaan. Ronin on selkeästi reilun neljän tähden arvoinen. Pienellä tiivistämisellä ja paremmalla loppurutistuksella filkka olisi noussut jopa toimintaleffojen (Woota ja Chania ei nyt lasketa) top kolmeen. Olen kuullut DVD-version sisältävän bonuksena toisenlaisen lopun, joten ehkä..




Takaisin "Tekstit"-osastolle.



***



Juttuun liittyvät linkit (vievät pois sivuiltani):






Kuvat ja semmottiset ovat Metro-Goldwyn-Mayerin omaisuutta,
että copyrightit sinnepäin.

ETUSIVU - Uusimmat päivitykset jne.-
MINÄ - Kaikki mitä olet aina halunnut unohtaa minusta.-
TEKSTIT - Erinäisiä teksimuotoisia mielenilmauksia.o
KUVAT - Mitä on tullut taiteiltua. Skanneja, renderointeja - you name it.-
MUUT - Eksyneet lampaat löytyvät täältä.-
LINKIT - Yhteys ulkomaailmaan, eli mielenkiintoisimmat linkit.-
VIERASKIRJA - Vaahtoa tänne asiasi.-


" If you don't mind, I'm gonna.. pass out now. "

- Sam: "Ronin"