|
 |
Sotilas kehityksen jaloissa
Rynnistin kertaheitolla DVD-aikaan, ja ensimmäinen leffa mitä kuunaan olen uudella järjestelmälläni katsonut sai kunnian olla Russelin Kurtin tähdittämä äksönikäs scifi-leffa Soldier. Saanen etukäteen jo huomauttaa, että hankin leffan vain ja ainoastaan testikäyttöön, kun halvalla sain; tosielämässä en ole suurikaan Kurtin fani.
Ennakkoluuloni elokuvaa kohtaan olivat siis melkoiset. Tämä aiheuttaa monasti sen, että pienikin positiivisuuden häivähdys paisuu hirmuisiin mittoihin. Kutina takaraivossa pistää minut epäilemään juuri sitä Soldierin kanssa, sillä minulle jäi leffasta fiilis, että se ei ollut täysi turaus. Yleisesti ottaen Kurt on sekaantunut useimmiten juuri turauksenomaisiin rainoihin.
Idea Soldierin takana on mielenkiintoinen: USAn armeijan pojat ovat keksineet jalostaa soldaatteja pienestä pitäen, jotta heistä saataisiin kunnon tappokoneita. Aivopesu on yleistä ja jälkeenjäävät ammutaan. Kurtin hahmo Todd on kovin kaikista ja muutenkin aika sälli veteraaniksi, kunnes yhtäkkiä kehitys kehittyy. Esiin astahtaa DNA-muunnellut vielä machommat kurmoottajat ja Toddin sotilassukupolvi käy tarpeettomaksi. Todd itse ajautuu sattumusten kautta kaatopaikaksi muunnetulle planeetalle.
Elokuvan alku onkin onkin mainion scifahtavaa, mutta sitten mennään kerronnallisesti lepikkoon. Juoni ei enää tarjoa mitään yllätyksiä vaan loppuelokuva tuhlataan ammuskeluun ja muuhun tappoon. Ohjaajasta ei ole kunnolla äksönin kuvaajaksi ja rämellys on sitä tavanomaista Hollywood-meininkiä, samanlaista tasoa kuin vaikkapa Universal Soldierissa. Kyllähän sitä aivot vapaalla silloin tällöin sietää.
Efektit ovat myös keskitasoa, pienoismallit tosin näyttävät silmäänpistävän päälleliimatuilta. Kyseessä on kuitenkin yllättävän suuren budjetin ($70,000,000) leffa, joten efektien valjuus on tavallista omituisempaa, koska palkkoihin tuskin on mennyt staramääriä rahaa.
Useat leffan nähneet ovat voivotelleet, kuinka Kurt ei puhu filkan aikana kuin muutaman lauseen, ja se on jostain syystä naputtajien mielestä negatiivinen asia. Vitsailunkin unohtaen voin sanoa, että mielestäni se oli kerrassaan osuva ratkaisu, ottaen huomioon sen, mitä Kurt yrittää tulkita. Sotilas ei puhu, jos ei kysytä.
Kerrataanpa: Efektit, ohjaus, leikkaus ja musiikki ovat keskinkertaisia. Lavastus synkkyydessään aika onnistunutta, näyttelijätyöskentely sen sijaan perusrutiinilla vetäistyä. Mitä meille jää käteen? No.. idea. Soldier tarjoaa scifin tahi isojen ampumavälineiden ystäville 99 minuutiksi ajanvietettä. Ei sen enempää, muttei tällä kertaa vähempääkään.
DVD-mielessä olen aloittelijana hieman jäävi kommentoimaan levyn muuta antia, mutta: Kuvanlaatu VHS:ään tottumattoman silmiin oli häikäisevän laadukas sekä tarkka ja äänimaisema myös. Ekstroja levyllä on trailerin lisäksi tarinaa näyttelijöistä ja tekijöistä sekä minut ihastuksiin saanut idea: kommenttiraita. Ääniraidalla ohjaaja ja tuottaja kertovat elokuvan tekemisestä, mikä osoittautui erinomaisen hyväksi houkuttimeksi katsoa elokuva uudelleen seuraavana päivänä. Tämän päälle jenkkilevy on kaksipuolinen: toisella puolella Widescreen- ja toisella kokoruudun versio. Hyvä, Warner!
Takaisin "Tekstit"-osastolle.
***
Juttuun liittyvät linkit (vievät pois sivuiltani):
Kuvat ja semmottiset ovat Warner Brothersin omaisuutta, että copyrightit sinnepäin.
|
|
 
 
 
 
 
 
 
" I'm going to kill them all, sir. "
- Sergeant Todd: "Soldier"
|
|
 |
|