|
 |
Suljettua elämää
Kun yhteiskunta viimein päättää ajaa minut autiolle saarelle, ja olen oikeutettu ottamaan vain yhden videokasetin mukaan, vaikkakin ottaisin mieluummin yhden DVD-levyn, se kasetti sisältäisi mitä luultavimmin elokuvan The Truman Show. Toisaalta minua saattaisi ns. kyrsiä se, etten ilman videonauhuria voisi järin mainiosti katsoa leffaa saarellani. Ei sillä, että siellä olisi sähköjäkään. Perhana vie, vaikka olin lukenut kriitikoiden ylistyksiä ja kuullut kadulta Trumanin olevan hyvä, en arvannut, että olisin näin ällikällä lyöty.
 Jos joku on juuri tynnyristä sivistyksen pariin muuttaneena missannut The Truman Shown idean, niin lyhyesti ottaen kyse on kolmikymppisestä miehestä, jonka megakorporaatio on vauvana adoptoinut ja pitänyt siitä lähtien maailman isoimmassa TV-studiossa. Studio on itse asiassa täysikokoinen Seahavenin kaupunki, jossa kaikki muut ihmiset Trumanin lisäksi ovat näyttelijöitä. Tuhannet kamerat kuvaavat täyspäiväisesti Trumanin elämää ja lähettävät sen livenä suurimmalle osalle maailmaa. Katsojaluvut ovat tähtitieteelliset. Elokuva sijoittuu ajanjaksoon, jossa Trumanin epäilykset siitä, että jotain outoa on meneillään alkavat paisua yli äyräiden.
 Peter Weir on yksi niistä ohjaajista, jotka eivät ole hukkuneet Anonyymien Ohjaajien Massaan, vaan on onnistunut pitämään yllä erinomaista putkea hyvien elokuvien saralla. Truman Show pitää sitä putkea yllä liput liehuen ja torvet törähdellen. Liekö Weirin tekosia vaiko eikö, mutta Trumanin soundtrack on omaa luokkaansa, ja kohottaa tunteikkaat kohtaukset elämyksiksi, jotka muistaa vielä lopputekstien jälkeenkin. Kuvaukseltaan Weir on käyttänyt nokkelasti välillä "piilokameroita" ja välillä tavallisia elokuvankuljettamiseen käytettyjä "tosimaailman" kameroita, ja tunnelma onkin varsin paranoidi, jos sitä ryhtyy pidemmälle pohtimaan. Kaikki elokuvan hahmot ovat itsekin tietämättään kameroiden kyyläävien linssien alla! Far-trippin-out, man!
Jim Carrey mahtavana hippihahmona MTV Movie Awards 1999:ssä ilmaisi piilotetusti (ja kieli poskessa) närkästyksensä siitä, etteivät Oscar-raadin jäsenet ottaneet Carreyn suoritusta Trumanissa ehdokkaaksi, mutta itse olen vähän kahden vaiheilla. Arvostukseni Jim Carreyn näyttelijäosaamista karkasi sfääreihin, mutta veikkaan, että Oscaria pokaamaan tarvitaan vielä pikkuisen enemmän. Jim sai pidettyä kuminaamansa kunnioitettavasti ruodussa, mitä nyt muutamissa kohdissa maneerinsa pilkahtivat esiin, kuten kohtauksessa, jossa Truman kaappaa "vaimonsa" autoon ja hurjastelee pitkin Seahavenia yrittäen paljastaa koko suuren huijauksen. Oikeastaan jos näitä lerpahduksia ei olisi ollut lainkaan, olisin minäkin kenties seissyt plakaattien kanssa Academyn portaiden edessä. Jos olisin ollut tarpeeksi rikas matkustaakseni jenkkeihin, siis.
 Eli Truman Showlta ei pidä odottaman yhtään Jim Carreymäistä kohellusta tyyliin Liar Liar, vaan rehellistä draamaa, jossa on kuitenkin joitain komediallisia piirteitä. Ovelana miehenä vuokrasin samalla rysäyksellä Eddie Murphyn Dr. Dolittlen ja The Truman Shown, joten aluksi slapstickin tarpeen sai suodatettua puhuvien marsujen avulla, jonka jälkeen The Truman Showhun saattoi perehtyä oikealla vireellä. Samaa yhdistelmää en silti suosittele kaikille, joillakin on nähkääs allergianomaisia reaktioita Eddie Murphyyn.
Truman Showssa erillisen kehumisen arvoista ovat myös laatuhyvä näyttelijä Ed Harris omassa mediamaailmassaan elävänä shown isänä ja sitten eräs asia, mikä Hollywoodissa on eriskummallisen harvaan havaittu ilmiö. Nimittäin käsikirjoitus. Originelli idea ja sen onnistunut toteutus ovat kohdanneet toden totta tässä elokuvassa. Tarina etenee loogisesi ja jopa turhia selittelemättä, ja elokuvan jälkeen jää haikean sameasilmäisenä kaipaamaan lisää. Siitä tunnistaa klassikon.
Uudelleenkatsomisarvo on korkea. Itse asiassa vasta vain muutama päivä on kulunut Trumanin katsomisesta, ja tekisi jo mieleni nähdä se uudelleen. Kunhan vain saan DVD-asemani ostettua, Truman Show on ensimmäisenä jonossa ryhtyessäni miettimään minkä leffan sitä hyllyynsä hankkisi.
Loppuun jokainen itseänsä mainiona kriitikkona pitävä harrastelijakirjoittaja rupeaisi filosofoimaan Truman Shown kannanotoista nykymediaa kohtaan ja sen kriittisyyttä katsojaluku-ajattelua vastaan, mutta minäpä en. Haa. Jätän sen itse kullekin kotitehtäväksi Truman Showta katsoessa; valmiiksi pureskellut ajatukset ovat pahasta ja kaikki muut ovat sen joka tapauksessa jo tehneet. Eli ei sitten jätetä aivoja narikkaan, kun aiotte tämän elokuvan katsoa, eihän?
Takaisin "Tekstit"-osastolle.
***
Juttuun liittyvät linkit (vievät pois sivuiltani):
Kuvat ja semmottiset on Paramount Picturesin omaisuutta,
että copyrightit sinnepäin.
|
|
 
 
" We accept the reality of the world with which we are presented. "
- Christof: "The Truman Show"
|
|
 |
|
