Categories
Finnish Ramblings

Kaaos

Planet Jonen asema kulttuurielämän keskipisteenä vahvistuu. Suursuosion saavuttaneet näytelmäarvosteluni saavat jatkoa. Kävin nimittäin mulkkaamassa Ryhmäteatterin näytelmän Kaaos, joka oli hyvä. Nuoret ja dynaamiset naiset näyttelivät nuoren ja dynaamisen partasedän (kai niillä on jotkut nimetkin, mutta mistäs minä niitä tiedän) kirjoittamassa ja ohjaamassa, nuorta ja dynaamista ahdistusta kuvaavassa, pienimuotoisessa tarinassa.

Kaaos iskee takaisin.

Oikeasti ja totta puhuen tämä oli ensimmäinen kerta, kun hetkittäin unohdin olevani teatterissa (olen kuitenkin pitkäaikainen harrastaja, tämä oli jo, suokaa anteeksi mahdollinen laskuissasekoaminen, neljäs käyntini, jos ei lasketa ala-asteen pakkokatseltuja Nalle Puheja ja Ronja Ryövärintyttäriä), koska kama oli vaan niin tiukkaa.

Ryhmäteatterin (tai Ryhmixen, niin kuin minä heitä kutsun) veijarit saivat luovalla ovelailulla ja ammattitaitoisilla näyttelijä-skillseillä venytettyä pienen tilan ja karut lavasteet hämmästyttävän intensiiviseksi kokonaisuudeksi.

Tragikoominen tarina sinänsä oli tsehovilaisen avoin niin alultaan kuin lopultaankin, mikä Hollywoodin halkipoikkijapinoon-tyyppiseen tarinankerrontaan tottunutta minua hieman hämmensi, mutta elämys ja kokemus ja fiilis olivat hyvällä tasolla.

Hieman tässä jo kismittää, kun trilogian aikaisempi, petterisummastäytteinen Paniikki meni ohi suun – Ryhmixen väki voisi harkita kuvaavansa showt ihan nauhalle ja myyvänsä niitä jollain hinnalla – minä ainakin ostaisin.

Satunnaisena anekdoottina kerrotakoon, että näytös oli niin ennakonennakko, että kyseessä oli vasta toinen läpiveto. Show vedettiin kuitenkin kunnialla loppuun, vaikka loppupuolella tapahtui hassuja. Mehunräkimiskohtaus rupesi naurattamaan näyttelijöitä niin, että tapahtui ns. hissihihitysilmiö: holtitonta naurua pidetellessä repsahtelu pahenee, koska tietää, että ei saisi nauraa, ja näyttelijät tipahtelivat aina toisiinsa katsahtaessaan. Tilannetta pahensi (tai paransi, jos ajatellaan eliniän pituutta) se, että moinen tietenkin naurattaa myös yleisöä, ja hohottelun noidankehästä on vaikeampi irroittautua kuin itähelsinkiläisen mafiaperheen palveluksesta. Enpä ole ennen tullut ajatelleeksi, että tällainenkin vaara sisältyy teatterinäyttelijöiden vaativaan elämään.

2 replies on “Kaaos”

Ei ne aina onnistu. Se edellinen, Paperi kivi mikä se oli sakset, aivan nulli pläjäys. Ilmeisesti savolaismurteella puhuva ja pastillia nassuttava Ulla Tapaninen oli nyt se vetonaula, tai sitten se oli sen Suosalon nakki (eturivistä sai oikein kunnon silmällisen), mutta ei puraissut meikämaijaan. Ja sentään periferiasta asti sinne sitä katsomaan raahauduin, ja kylmäkin oli vielä, ja lelut naulattu lattiaan!

Suosalon nakki? Nassuttava Ulla? Teikämaija osaa markkinoida, jo pelkästään noilla avainsanoilla menisin katsomaan!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *